keskiviikko 30. tammikuuta 2019

ETSINTÄKUULUTUS



Mutta kuninkaan talossa nousi hir-vit-tä-vä häly, kun prinsessa katosi. Kuningas ja ku-nin-ga-tar surivat loh-dut-to-mas-ti. He mää-rä-si-vät koko val-ta-kun-tan-sa pu-keu-tu-maan su-ru-pu-kuun ja ju-lis-ti-vat kaikissa kirkoissa, että se joka onnistuu pe-las-ta-maan prinsessan, saisi tämän vaimokseen ja puoli val-ta-kun-taa kau-pan-pääl-li-sik-si.

Se oli oiva löy-tö-palk-ki-o, ja monen prinssin ja ri-ta-ril-li-sen miehen teki mieli ansaita se. Kolme pitkää vuotta he rat-sas-ti-vat ym-pä-riin-sä avarassa maa-il-mas-sa ja etsivät et-si-mis-tään, mutta eivät koskaan löytäneet ketään. Sitten kävi niin, että Frankinmaan nuori ja reipas prinssi Sigismund saapui et-sin-nöis-sään vanhan eukon mökille. Eukko istui siellä su-ru-pu-vus-saan. ”Ketä te surette, muori kulta?” prinssi kysyi. ”Kuningas on käskenyt kaikkia suremaan meidän ka-don-nut-ta prin-ses-saam-me”, eukko vastasi. ”Mutta ei hänessä paljon me-ne-tet-ty. Hän oli kyllä kaunis ja rikas ja viisas, mutta hänellä oli kopea sydän eikä kukaan siksi pitänyt hänestä.
Siinä samassa A-dal-mii-na tuli vuohineen kotiin metsästä. Prinssi katseli A-dal-mii-naa eikä voinut ymmärtää, miten noin köyhä ja ruma tyttö saattoi koskettaa hänen sydäntään niin että hän melkein heti alkoi pitää tästä. Prinssi kysyi A-dal-mii-nal-ta, oliko tämä nähnyt prinsessaa. ”En ole”, A-dal-mii-na sanoi. ”Miten mer-kil-lis-tä”, prinssi sanoi, ”en ole a-ja-tel-lut kolmeen pitkään vuoteen ketään muuta kuin prin-ses-saa-ni. Mutta nyt en etsi häntä enää. Nyt haluan rakentaa itselleni linnan tänne metsään ja asua täällä lopun ikäni.

Sanottu ja tehty. Prinssi ra-ken-nut-ti itselleen linnan aivan lähelle paikkaa, jossa A-dal-mii-na oli eräänä päivänä muuttunut. Kerran sattui sitten niin, että kun oli hyvin lämmintä, prinssin tuli jano ja hän kumartui juodakseen lähteestä. ”Mikä mahtaa loistaa noin ih-meel-li-ses-ti tuolla alhaalla vedessä?” hän sanoi itsekseen. ”Haluan ottaa selvää siitä mikä se on?”

Prinssi kumartui, työnsi kätensä lähteeseen ja nosti siitä kultaisen kruunun, jonka sa-ka-ras-sa oli ih-meel-li-sen kaunis helmi. Kun hän näki sen, hän muisti A-dal-mii-nan helmen. Hän meni kruunu mukanaan kuninkaan linnaan ja kuningas ja ku-nin-ga-tar olivat hädin tuskin nähneet aarteen, kun he yhtä aikaa huu-dah-ti-vat: ”A-dal-mii-nan kruunu! A-dal-mii-nan helmi! Voi, missä meidän kaunis prin-ses-sam-me on?”

1. luokan oppilaat laativat etsintäkuulutuksen Adalmiinasta .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti