Siinä samassa aurinko laski ja tuli niin pimeää, ettei voinut kunnolla nähdä miltä pai-men-tyt-tö näytti. Mutta prinssi Sigismund a-jat-te-li sy-dä-mes-sään: ”Vai niin, hyvä Jumala haluaa, että minä ottaisin köyhän tytön vai-mok-se-ni, ja sen minä teen, sillä olen nähnyt hänet aiemmin metsässä asuvan eukon luona ja tiedän, miten päi-vän-pais-te ympäröi häntä missä tahansa hän kulkee.”
Ja kaikki kansa huusi: ”Eläköön prinssi Sigismund ja prinsessa A-dal-mii-na!” Mutta monet a-jat-te-li-vat itsekseen: ”Sehän on vain köyhä pai-men-tyt-tö!”
Pai-men-tyt-tö vietiin kruunu päässään kuninkaan saliin, jota valaisi tu-han-si-en va-ha-kynt-ti-löi-den loiste. Mutta tu-han-si-a va-ha-kynt-ti-löi-tä kirkkaammin loisti prinsessa A-dal-mii-nan ih-meel-li-nen kauneus, kun hän seisoi äkkiä kaikkien keskellä kul-la-tus-sa puvussaan. Sillä kun hän sai takaisin helmen, hän sai myös takaisin kaikki punaisen hal-ti-jat-ta-ren lahjat. Parasta kuitenkin oli, että hän sai samalla pitää sinisen hal-ti-jat-ta-ren lahjan, hyvän ja nöyrän sydämen. Ja kun hän oli myös saanut takaisin hyvän muistinsa, hän muisti, miten ilkeä hän oli ollut ja miten hän sitten oli muuttunut. Siksi hän heittäytyi polvilleen isänsä ja äitinsä eteen ja pyysi sekä heiltä että kaikilta muilta anteeksi entistä y-li-mie-li-syyt-tään. Ja to-dis-teek-si siitä, että hänen sy-dä-men-sä oli nyt muuttunut, hän johdatti esille metsän köyhän eukon ja halasi tätä ja sanoi: ”Ar-me-li-as on rikas köy-hyy-des-sään, mutta rikas, jolla on julma sydän kokee silti kaikkien aar-tei-den-sa keskellä puutetta ja hätää.”
Ja kaikki tämän nähneet uskoivat tuskin silmiään, mutta prinssi Sigismund sanoi: ”Tiesinhän minä, että näin tässä käy. A-dal-mii-nan helmi on us-ko-mat-to-man kaunis, muta paljon kauniimpi on sittenkin nöyrä sydän!”
Sitten kuninkaan ti-luk-sil-la vietettiin suurella ilolla häitä.
Kuudesluokkalaiset olivat mukana Adalmiinan häissä ja chattailivat samalla toisilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti