HALTIOIDEN KUMMILAHJAT

Kerran olivat kuningas ja ku-nin-ga-tar ja heillä pieni tyttö. Hänen nimensä oli A-dal-mii-na ja hän oli van-hem-pi-en-sa ainoa lapsi.

Kun prinsessa Adalmiina kastettiin, kummeiksi oli kutsuttu kaksi hal-ti-ja-tar-ta, punainen ja sininen. Eivätkä hyvät hal-ti-jat-ta-ret myöskään u-noh-ta-neet antaa prin-ses-sal-le kumpikin omaa kum-mi-lah-jaan-sa. Punainen hal-ti-ja-tar antoi hänelle suuren aidon helmen, ja sen mukana seurasi vielä kolme oi-val-lis-ta lahjaa. ”Tietäkää”, haltijatar sanoi, ”että niin kauan kuin Adalmiina kantaa helmeä, hänestä tulee päivä päivältä kauniimpi, rikkaampi ja viisaampi. Mutta jos hän pudottaa helmen, hän menettää heti kaikki kolme lahjaa; kauneutensa, rikkautensa ja viisautensa. Niitä hän ei saa takaisin, ennen kuin saa takaisin helmensä.
Sininen hal-ti-ja-tar sanoi: ”A-dal-mii-na on saanut kolme niin suu-ren-mois-ta lahjaa, ettei moni voisi parempaa toivoa. On kuitenkin vielä muuan lahja, parhain kaikista, ja sen minä annan A-dal-mii-nal-le, mutta ai-no-as-taan yhdellä ehdolla. Niin kauan kuin prin-ses-sal-la on jäljellä helmi ja muut kolme lahjaa, minun lah-jal-la-ni ei ole voimaa. Mutta jos hän hukkaa helmensä ja kau-neu-ten-sa ja rik-kau-ten-sa ja vii-sau-ten-sa, hän saa minulta kor-vauk-sek-si neljännen lahjan, ja se on nöyrä sydän.” Sen myötä molemmat hal-ti-jat-ta-ret nyök-käsi-vät hy-väs-tik-si ja ka-to-si-vat kuin kaksi valkoista pilveä si-ni-sel-lä ke-sä-tai-vaal-la.
Kuningas ja ku-nin-ga-tar olivat erittäin tyy-tyväi-si-ä. He a-jat-te-li-vat itsekseen: ”Kunhan meidän pikku prin-ses-sas-tam-me vain tulee kaunis, rikas ja viisas, on hänen sy-dä-mel-lään vain vähän mer-ki-tys-tä. Me suo-je-lem-me kyllä helmeä, ja silloin hän voi olla ilman sinisen hal-ti-jat-ta-ren köyhää lahjaa.”

Eskarit laativat mainoksen kummilahjoista.

Kuningas val-mis-tut-ti kul-ta-kruu-nun, joka sopi täsmälleen pienen A-dal-mii-nan päähän, ja joka oli val-mis-tet-tu niin, että prinsessan kas-va-es-sa myös kruunu kasvoi ja sopi hänelle yhtä hyvin kuin ennenkin. Y-lim-pä-nä kruunussa oli sakara, ja siihen oli kiin-ni-tet-ty helmi niin lujasti ja tiukasti, ettei se mitenkään voinut pudota paikaltaan.
Niin kruunu a-se-tet-tiin A-dal-mii-nan päähän, ja sitten hän kantoi sitä alati, sekä nuk-ku-es-saan pienessä kul-la-tus-sa kehdossaan että valveilla ollessaan ja juostessaan ym-pä-riin-sä linnassa. Mutta koska kuningas ja ku-nin-ga-tar olivat niin peloissaan helmen me-net-tä-mi-ses-tä, oli määrätty an-ka-ras-ti, ettei prinsessa saanut mennä kau-em-mak-si kuin suurelle portille kuninkaan tilusten ja puiston välissä. Lisäksi häntä seurasi aina hänen ulos läh-ti-es-sään neljä ka-ma-ri-pal-ve-li-jaa ja neljä ka-ma-rinei-to-a.